31.5.2018

Nitroid liittyy perheeseen!

Zeeland Family on ostanut Nitroidin. Yhdessä olemme 210 hengen markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijajoukko halki Suomen. Tutut henkilöt palvelevat kuten ennenkin laajemman osaajakaartin tuella.

Zeeland Family kasvaa strategiansa mukaisesti ja laajentaa toimintaansa Kaakkois-Suomeen. Jatkossa Zeeland Familyn monipuoliset markkinointiviestinnän palvelut löytyvät lähes koko Suomesta.

Zeeland Family Oyj (Zeeland Family) on ostanut strategisen markkinoinnin ja viestinnän yhtiön Nitroid Oy:n osakkeet (Nitroid). Kaupassa Zeeland Familylle siirtyy myös Nitroidin kokonaan omistamat kaksi tytäryhtiötä. Pääosin Kaakkois-Suomessa toimivan Nitroidin yritysosto toteuttaa Zeeland Familyn strategiaa olla lähellä asiakkaitaan kaikkialla Suomessa ja vahvistaa esimerkiksi palvelumuotoilun osaamista konsernissa. Kaupan arvioidaan parantavan Zeeland Familyn osakekohtaista tulosta vuonna 2019.

“Laajeneminen Suomen suurimpiin kaupunkeihin on tärkeä osa strategiaamme. Haluamme olla lähellä asiakkaitamme ja auttaa heitä kasvamaan tarjoamalla heille luovat, monipuoliset ja tietoon perustuvat markkinoinnin palvelut toimipaikan sijainnista riippumatta. Nitroidin avulla tavoitamme nyt koko Kaakkois-Suomen”, kertoo Zeeland Familyn toimitusjohtaja Tuomas Airisto.

“Meidän vahvuuksia ovat olleet brändi-identiteettien rakentaminen sekä asiakkaan liiketoimintaan kytketty strateginen markkinointi ja viestintä. Tavoitteenamme on aina ollut kasvaa ja kehittyä, ja nyt osana Zeeland Familyä voimme tarjota asiakkaillemme aiempaa laajemman palveluvalikoiman erityisesti jatkuvissa markkinoinnin palveluissa sekä digitaalisessa markkinoinnissa”, iloitsee Nitroidin toimitusjohtaja Ari Utriainen.

“Zeeland Familyn ja Nitroidin kulttuuri, toimintafilosofia ja strategia sopivat erinomaisesti yhteen. Meillä molemmilla on hyvin asiakas- ja kohderyhmälähtöinen ote tekemiseen, voimakas kasvuhalu sekä vahva luova osaaminen”, toteaa Tuomas Airisto.

Kauppa astuu voimaan 31.5. Nitroid jatkaa toistaiseksi omalla nimellään ja brändillään, sillä Zeeland Familyllä on parhaillaan käynnissä laajempi yrityskauppa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa toimivan Avidlyn kanssa. Yhtiöiden brändien ja toimintamallien yhdistäminen tapahtuu kesäkauden jälkeen. Yhdessä voimme tarjota entistä paremmin ratkaisuja ilman rajoja.

Zeeland Family on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto, ja listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Tutustu Zeeland Familyyn: www.zeelandfamily.fi

Lisätietoja:
Nitroid, toimitusjohtaja Ari Utriainen, 044 010 6889, ari.utriainen@nitroid.fi
Zeeland Family, toimitusjohtaja Tuomas Airisto, 040 566 1331, tuomas.airisto@zeelandfamily.fi

Pörssitiedote: https://www.zeelandfamily.fi/sijoittajille/tiedotteet